Sivu Syyttömistä (2007) -arviot |
Stalkermusic 4 / 5
Korroosio 3 / 5
Rokkizine 3 / 5
Soundi 4 / 5
SUE 8 / 10
Rumba 3 / 5
Tuhma 4 / 5
Chambers - / -
Imperiumi 8 / 10
Inferno 4 / 5
Mesta 4,5 / 5
Get in the pit 9 / 10
Noise 3 / 5
Hardcoresounds 4,5 / 5
Ilkka 4 / 5
Desibeli 3,5 / 5 |
Stalkermusic - 4 / 5 |
Jopas mukavata kuulla Nicolesta jotain.
Viimeksi pari vuotta sitten provinssissa olin pittaamassa ja lämpenin
bändiin aika tavalla. Deeveedeen väijyin, mutta siitä
ei mitään liiempiä kiksejä tullut, johtuen varmaan
live-vedon hedelmällisyydestä verrattuna kotisohvan paskaan
äänentoistoon. Nyt äänentoisto ei ole yhtään
parempi, mutta Nicole maistuu paremmalta kuin koskaan.
Bändillä alkaa olla tuota taustaa jo ihan mukavasti. Tämä
vuosi on yhtyeen kymmenvuotis juhlavuosi. Eli onneksi olkoon merkittävästä
rajapyykistä. Noihin kymmeneen vuoteen mahtuu yli 6000 myytyä
levyä, yli 200 keikkaa ja helvetisti verta ja kyyneleitä.
Jaa, menisikö musiikkiin.
Nicolen lapsukainen on jumalattoman tiukkaa turpaan vetoa alusta loppuun.
Armoa ei anneta, eikä kyselläkkään! Keskitytään
vaan brutaaliin soundiin. Mikä muuten on hyvinkin miellyttävää
kokonaisuudessaan (siis se soundi, DORK). Itse bändi väittää
sen tulevan Lamp of god, Killwitch engage akseleilta. Itse voisin
väittää aivan samaa. Soundi on hyvinkin samantapaista,
suhteellisen terävää, metallimätkettä isolla
ämmällä. Niin jos jollekkin jäi vielä epäselväksi
tahi ei tiedä, niin musiikkigenreä voisi luonnehtia hooseeksi.
Paikkailkaa viisaammat jos olen syvälläkin metsän uumenissa…
Ehdottomana valttikorttina kyseisellä yhtyeellä on Suomenkielinen
tulkinta. Kyllähän tälläisiä punppuja on
aikas lailla ympäri Tellusta ja suurin osa vetää Lontooksi.
Joten vaihtelu virkistää. Tosin tällä nyt ei maailmaa
valloiteta, mutta Suomi luultavasti kyllä. Miinuspuoliakin yritin
etsiskellä aika raivoisasti, eikä oikein löytynyt mitään.
Varsinkin kun dikkaan kyseisestä musagenrestä kun hullu
puurosta ja varsinkin Suomeksi lauletusta. Nii laulaja herra Laitilan
ääni voisi olla vielä vähän matalampi. Laulussa
ei ole mitään vikaa, mutta henkilökohtaisesti dikkailisin
möreämmästä huudosta.
Taistelen tässä itseni kanssa, että kumpi olisi levyn
paras veto. Kakkosena killuva Viimeisin sanoin ja levyn päättävä
Luopumus. Timakka pulma. Viimeisin sanoin rouhii matalalta ja sisältää
helmiäisiä nytkytys kohtia suvantovaiheiden saattelema.
Biisi on myös hitaampaa Nicole tuotantoa, vaikkei balladista
voida vielä puhuakkaan. Kertsi uppoaa pidennettyjen huutokohtien
ansiosta minuun kuin veitsi vanhaan mummoon (kahdesta vanhasta sanonnasta
saadaan kätevä yksi sanonta). Luopumuksessa myös miellyttää
kertosäe ja riffit ja yltiömäinen huuto. Jumalauta
alkaa Oton sieluun sattumaan kun ei osaa päättää.
Noh, nämä ovat ehdottomasti levyn eroittuvimmat kappaleet,
jota seedeesoitin raksuttaa paljolti!
Ei kyllä taas oikeesti voi muuta kun kehua. Eikä ihan keksimällä
ilkiä keksiä mitään negatiivista… Eikä
voi kun suositella… Neljällä… ”Tee siitä
puhdas vuokseni”!
Otto Dufva
17.03.2007 |
Korroosio - 3 / 5 |
Kai sitä on kuuluttava tällä
kertaa jonkinlaiseen vähemmistöön, kun Nicolen uuteen
albumiin lähtee tarttumaan ennemmin toiveikkain mielin, eikä
niinkään luottavaisena aiemman tuotannon perusteella. Suomeksi
laulavista metallibändeistä Nicole on nimittäin noussut
jo jonkinlaiseen asemaan ja bändillä on fanikuntaa jos jonkin
verran, mutta ainakaan kaksi edellistä kokopitkää eivät
ole toimineet allekirjoittaneelle niin kovaa, kuin tiettyjen tahojen
hehkutuksista olisi voinut odottaa. Periaatteessa Nicolen kohdalla
asiat ovat kyllä kohdallaan. Kielenä suomi on toki haasteellinen,
eikä Nicole ole tältä osin osunut vielä ihan keskelle
maalitaulua, mutta jälki on ollut kuitenkin kohtalaista ja mielenkiintoista
varsinkin siksi, kun sitä on yhdistelty mielenkiintoiseen yhdistelmään
rapakon takaisia metallin aaltoja ja rakkaan länsinaapurimme
muutamia ilmiöitä. Jollain tavalla sitä kuitenkin toivoo,
että Nicole ennen kaikkea petraisi sävellyksissään,
mutta toisi niihin mukaan myös entistä enemmän omaa
itseään, mitä lähetään hakemaan uutukaiselta.
Kolmannelle levylleen Nicole on kasvanut, mutta ei sentään
ulos kuorestaan. Se aiemmin mainittu ja edellisillä levyillä
elänyt yhdistelmä tuoreemmista jenkkimetallin edustajista
ja ruotsalaisista melodisemmista bändeistä elää
edelleen, tällä kertaa mieleen tulevat niin Chimaira, Arch
Enemy kuin myös Soilwork, vaikkei suoria vertauksia mihinkään
yksittäiseen suuntaan onneksi enää kykenekään
vetämään. Nicolen tapauksessa asia on kuitenkin yhä
edelleen harvinaisen selvästi niin, ettei tarkoituksena ole lähteä
keksimään mitään omaa punaista lankaa, vaan vetää
tällä linjalla suomeksi niin kovaa kuin mahdollista. Kun
omaperäisyyden ässää ei ole hihassa, on jäljen
oltava lajissaan melkoisen laadukasta jäädäkseen mieleen
muuten kuin kielen myötä ja tässä Nicole kompastelee
edelleen. Meininki on paikoitellen hyvinkin messevää ja
menevää, minkä ohella yhä aggressiivisemmaksi
kääntynyt jyrinä rynnii paikoitellen oikein mukavasti
paikasta toiseen tiukkojen riffien, ankarien vokalisointien ja muutamien
odottelevampien osien voimalla, mutta se lopullinen väri jää
kenties edelleen puuttumaan. Peruspalikat ovat kyllä tornissa
tuotantoa ja soittoa myöten, mutta se torni on edelleen kalteva.
Nicolen uutukainen osoittaa oikeastaan jälleen sen erään
suomimetallin kiron. Vaikka Sivu syyttömistä onkin kaikessa
tavallisuudessaan kohtalaisen mallikasta jälkeä, saa se
lisäarvoa jo ainoastaan kielensä takia, sillä on helppoa
kuvitella, kuinka tämä jälki tulisi englanninkielisenä
tyrmättyä selvästi ankarammin. Tämä ei ole
välttämättä oikein, mutta puhtaasti fiilislinjalla
Nicole toimii kuitenkin kolmannella levyllään kohtalaisesti
nimenomaan valitun kielen ja perusjyräyksen ansiosta. Tällaisia
asioita ei onneksi tarvitse liikaa ajatella, kun Sivu syyttömistä
pyörähtää käyntiin ja levy rymiseekin alusta
loppuun varsin vaivattomasti. Joukosta erottuu nimittäin jopa
mainioita kappaleita Viimeisin sanoin, Tuhottu viha, Saman unen kaipaus
ja Vallan näyttämö. Mukana on niin rytmikkäämpää,
melodisempaa kuin hieman raaempaakin riffittelyä yhdistettynä
pääasiassa räyhääviin vokalisointeihin, mutta
kuullaan joukossa muutamia puhtaitakin osioita laulujen puolesta,
vaikka nämä eivät albumia erityisesti omaperäisemmäksi
tee. Se jokin koko levystä jää silti kaiken tämän
keskellä puuttumaan. Monet kappaleet jäävät mieleen
ennemmin meininkinsä, kuin kokonaisvaltaisuuden puolesta.
Vielä kolmannenkin levyn jälkeen on pakko myöntää,
ettei Nicolen hehkutus osu oikein yksiin bändin ulosannin kanssa.
Sivu syyttömistä on jo melko kulkevaa jälkeä ja
ehdottomasti parannusta bändin aiempiin tekeleisiin nähden,
mutta Nicolelta puuttuu silti sitä jotain, mikä nostaisi
bändin esille joko laajemmassa lajissaan tai sitten puhtaasti
suomimetallin edustajana. Voihan toki olla että bändillä
on puutteita näkyvyyden tai imagon suhteen, monet suomimetalliin
kuuluvat bändit kun ovat jo lähtökohdiltaan persoonallisemmalla
tasolla, mutta ne kaikkein suurimmat vajavaisuudet piilevät silti
siellä musiikissa. Nicolella on kyllä ote kohdallaan ja
bändi osaa pyöritellä antiaan mukavasti, mutta se lopullinen
sähäkkyys ja kaivattu omaperäisyys uupuu edelleen niin
pahasti, ettei albumi nouse juuri keskikastista ylös. Bändi
ei siis yritä keksiä pyörää uudelleen, se
ei haittaa. On kuitenkin täysin selvää, että nykyisellään
ylitarjonnasta kärsivässä metallissa on erotuttava
sekä laadun että omien sävyjen kautta. Nicole ei saavuta
täysin kumpaakaan.
Aki Nuopponen
15.03.2007
|
Rokkizine - 3 / 5 |
Jo nyt vaikuttavan omakustanteisen uran
tehneen suomalaisen metallipoppoon, Nicolen uutukainen jättää
taakseen hieman arastavat puhtaat lauluosuudet ja nykyään
perinteeksi metallipuolella tulleet tunteikkaat kertosäkeet.
Näiden tilalle lisätään tuttua ja turvallista
huutoa, joka Ilkalta on aina sujunut mallikkaasi. Olen pitänyt
Nicolesta aina ja muistan ajat jolloin huudon määrä
oli hyvin vähäinen yhtyeen repertuaarissa. Kuitenkin yhtyeestä
on koko ajan tiennyt, että mihin suuntaan ollaan menossa.
Sivu Syyttömistä on tyylipuhdas metallilevy. KSE-viboja
saa jo etsiä ja nyt liikutaankin Meshuggahin ja Chimairan takapihoilla.
Tylyä riffiä pukkaa toisensa perään, ehkäpä
vähän liiankin tiuhaan. Välillä tuntuu, että
jotkut biisit ovat uusien ja taas uusien metalliriffien tyylinnäyte.
Ilkan vihainen karjunta joskus jopa hukkuu riffien paljouteen. Silti
Nicolen ulosannissa on sitä brutaalia voimaa, jota ollaan jo
odotettukin. Puhtaiden lauluosuuksien unohtaminen on ollut oiva valinta,
mutta pelkkä huuto vie kokonaisuudelta hieman pois, levy tuntuu
junnaavan paikallaan ja on välillä hieman puuduttava. Kokonaisuudessaan
meno on rankempaa, mutta temmoltaan hyvin tasaista, minkäänlaisia
nopeita tilutteluja ei ole, eikä niinkään supernopealla
temmolla potkivia metalliralleja. Pääasiassa luotetaan tasaisesti
runttaavaan rytmittelyyn ja voimakkaaseen huutoon. Muutaman "minisoolonkin"
voi pongata.
Parhaimmat helmet ovat Verijäljet, Vallan näyttämö
ja Saman unen kaipaus. Levyn aloittava Syvyys ei aloita niin hyvin
kuin Valta aikoinaan. Muutenkin tuntuu vähän siltä,
että levyn asenne on kohdallaan, mutta se ei potki niin kovin
kuin Suljetut Ajatukset aikoinaan, vaikka se sisälsikin tunteikkaita
kertsejä ja puhdasta laulua. Sivu Syyttömistä on hyvä
levy, mutta tuntuu välillä turhan tasapaksulta. Pirun kovia
riffejä ja helvetin reteitä kohtia, kuten vaikkapa Verijäljet-kappaleen
alku. Se ei kuitenkaan riitä. Pakko on päästä
näkemään miten Nicole jyllää livenä
näillä uusilla biiseillä.
Jani Peltonen
4.3.2007 |
Soundi - 4 / 5 |
Sahalla apupoikana ollessa jäi
mieleen sahuri kuvaus paikkakunnalla liikkuvasta porukasta, joka unohti
palauttaa luvatta lainaamiaan tavaroita. "Näyttävätkin
seinästä reväistyiltä viitapiruilta", ilmoitti
mies ja käynnisti sirkkelin.
Tiedättehän sen uhkeasti humisevan äänen, kun
sirkkeli kerää kierroksia. Ja armottoman vinkumisen ja rähinän,
kun se halkoo tukkia. Sivu syyttömistä on tuota sirkkelöintiä
alusta loppuun, ja jos sahurilta kysytään, tällaista
musiikkia tuskin esittävät muut kuin viitapirut.
Nicolen loikka Suljetuista ajatuksista (2004) tähän levyyn
on samantyylinen kuin minkä Pantera otti Vulgar Display Of Poweria
seuranneelle Far Beyond Drivenille. Pääasiassa keskitempoiset
tai hitaat kappaleet on pakattu niin tiukkaa myottiin, että ilma
käy vähiin. Täyteen ahdetut, typistettyjä riffejä
takovat biisit tuottavat ahtaanpaikan kammoa, kun mikään
ei soi vapaasti.
Kireälle viritetty pommi ladataan silmille sillä hetkellä,
kun Nicole ruoskii hirviönsä rokkaamaan. Yksittäisten
biisien hahmot nousevat esiin ja lukuisten kitararaitojen sovitukset
alkavat purra. Nicolen rokkaminen ei tarkoita yhteensopivuutta esimerkiksi
Hellacoptersin kanssa, käännökset ovat edelleen kankeita
kuin Titanicilla vuonna 1912, vaan tempppuna on äärimmäisen
raskaan musiikin pakottaminen vyöryyn.
Tällaista ei tapahtu vahingossa. Vaikuttaa siltä, että
Sivu syyttömistä on visioitu millilleen jo kauan ennen studioon
menoa.
- Antti Mattila
20.2.2007 |
SUE - 8 / 10 |
Kun itse tekee, ei tarvitse kenenkään
puuttua tekemisiin. Seinäjokelainen Nicole on tehnyt alusta asti
kaiken itse omasta levy-yhtiöstään alkaen, ja oma linja
pidetään, maksoi mitä maksoi. Tässä tapauksessa
oma linja on aggressiivinen ja nopeatempoinen jenkkityylin moderni
death metal, joka naittaa yhteen elementtejä medolisesta Göteborg-soundista
ja rouheammasta päin-pläsiä-äärimetelöinnistä.
Konsepti ei ole mitenkään ennenkuulumaton, mutta vankan
asenteen lisäksi Nicolen pelikorteista löytyy vahva valtti,
suomenkielinen laulu. Ilkka Laitalan, ärhäkkä ärinä
iskee napakasti perille, ja biiseihin eläytyy huomattavasti vahvemmin
kuin ulkomaankielisten tykittäjien edesottamuksiin. Kymmenen
biisin rujo ja konstailematon kokonaisuus on vieläpä tuotettukin
harvinaisen iskevästi ja selkeästi miksaaja Sami Koiviston
toimesta.
Rankka tykitys jättää ehkä turhankin vähän
pelivaraa nyannseille ja sisäiselle vaihtelulle, mutta vastapainoksi
Syvyyden, 8442:n sekä Tuhotun vihan kaltaiset sivallukset eivät
jätä kiveä kiven päälle. Puhdasta laulua
sisältävän loppupuolen helmen Saman unen kaipauksen
olisi voinut ehkä sijoittaa keskemmällekkin albumia kontrastien
luomiseksi.
- Jussi Lahtonen
17.2.2007 |
Rumba - 3 / 5 |
Pätevää mättöä,
josta puuttuu hieman mausteita.
Pomppumetallin kulta-aikoina aloitellut Nicole on tullut pitkän
matkan nykivästä jurnutuksesta eteenpäin. Kolmas levy
Sivu Syyttömistä ei keksi ruutia uudestaan, minkä bändi
itsekin saatteessaan myöntää. Se on kuitenkin tiivis
puriste kymmenvuotiaan bändin osaamisesta ja metallinkovasta
tahtotilasta.
Sivu syyttömistä kuulostaa läpikotaisin 2000-luvulta,
mikä ei tässä kohtaa ole negatiivinen asia. Lamb of
Godin ja Killswitch Engagen tapaiset nimet ovat innoittaneet pohjalaisbändiä
avaamaan musiikkiaan kuuntelijalle. Toisaalta runttaus on niin brutaalia,
etteivät kertosäkeissä viihtyvät jenkkikollegat
pysty ollenkaan samaan. Avauskappale Syvyys on todella vahva yhdistelmä
tarttuvuutta ja armottomuutta. Levyn mitalla samaan ylletään
muutamaankin otteeseen, esimerkiksi Vallan näyttämön
death metal -tyylittelyssä ja Luopumuksen otsikonmukaisuudessa.
Loppujen lopuksi kymmenen biisin sävy on hieman liian monotoninen,
jotta levyä voisi kutsua loistavaksi. Mukaan olisi tarvittu muutama
oivallus, jotta sinänsä pätevään mättöön
olisi saatu lisävivahteita.
- Jussi Mäntysaari
16.2.2007 |
Tuhma - 4 / 5 |
Nicolen edellinen keikko oli pirun
vihainen tekele. Tuore levy on kaikessa parempi. Nicole on liikkellä
niin aggressiivisella paketilla, että bändi pyyhkii pöytää
Diablon ja Bodomin lasten kaltaisilla akteilla. Sivu syyttömistä
taistelee raskaimman kotomaan kielellä väännetyn metallialbumin
tittelistä.
Nicole on karistanut Goteborgin dödömetallivaikutteita ja
meno alkaa muistuttaa Meshuggah-sukuista kivitalon korkuista metallimuuria.
Killswitch Engage -fiilareita on yhä mukana. Vauhdista ei humalluta,
vaan turpaanveto tapahtuu hartaissa merkeissä. Jenkkilän
paaluttajalegendalle Panteralle tehdään kunniaa urakalla.
Muutamat nopeat irtiotot tuovat metalcoremaista lisämaustetta,
mutta ankara metalliputki ei hengähdystaukoja tarjoa. Sovituspuolella
on kuitenkin ajatusta: aggressiometalli on Nicolen bisnes.
Vokaalit ovat raivon syvintä olemusta. Normaalivokaalit on kuopattu
ja huuto-osasto toimii täysillä arvosanoilla. Soittopuoli
tarjoaa raskasta kivimuuria täsmäpommin tarkkuudella ja
biisimateriaali murhaa niin taloissa kuin vapaassa ilmanalassa. Soundi
on metallityöläisen arvostamaa malminlouhintaa. Sivu syyttömistä
on valmis paketti.
Miinuksia kertyy lähinnä räyhäävän metalliputken
itseään toistavasta luonteesta ja tempovaihtelun köyhyydestä.
Nicole ei myöskään ole lähtenyt kehittämään
pyörään uusia kulmia, vastaavaa tavaraa on ollut markkinoilla
jo pitkä tovi. Väinämöisen kielellä tätä
ei kuitenkaan ole paremmin tehty.
- J.A. Kaunisto
13.2.2007 |
Chambers - - / - |
Nicole täyttää kunnioitettavat 10
vuotta ja on julkaissut uuden kiekon joka on raskasta, sujuvaa ja
tietenkin suomenkielistä jytinää.
Kuten aikaisemminkin, "Sivu syyttömistä" -levyn
linja on kauttaaltaan raskas ja silkasta metallista on kyse. Nicolen
musiikiksi tämä levy on ahdettu todella täyteen jyräriffejä
ja kaikelle muulle on jätetty hyvin vähän tilaa. Ja
kuten arvata saattaa, bändi ei biiseissään kiirehdi
mihinkään vaan mättää "Chimairamaista"
ryminää matalalta ja kaikessa rauhassa. Kyseessä on
siis Nicolen raskain albumi koskaan. Tämä toki kuulostaa
oikein hyvältä Nicolen toimittamana ja on bändin tunnistettavaa
tyyliä, mutta ei kai se tarkoita että tätä samaa
tulisi koko ajan toistaa biisistä toiseen? Verijäljet-biisin
lopussa vilautetaan pieni välähdys siitä, kuinka järkyttävän
kovalta Nicole voisi kuulostaa lisätessään vauhtinappulaa.
Voin vain kuvitella millainen peto Nicolesta syntyisi jos näin
tapahtuisi.
Poissaolollaan loistavat tällä kierroksella puhtaat lauluosuudet,
joita ei yksinkertaisesti enää ole paria pientä poikkeusta
lukuunottamatta sisällytetty biiseihin. Aiemmalla "Suljetut
ajatukset" levyllä minua aikoinaan syljetti kun siinä
oli puhdasta laulua enkä pitänyt niistä. Nyt kun niitä
ei enää ole, minä suorastaan kaipaan niitä tähän
takaisin. Ei sillä että puhtaat laulut olivat Nicolen loistavimpia
puolia, mutta ilman niitä tämä kuulostaa kyllä
pidemmän päälle yksitoikkoiselta. Tuntuu jopa hieman
vaikealta tehtävältä kuunnella tämä kunnialla
alusta loppuun. Mahdoton tehtävä sen sijaan on kuunnella
tämä läpi ajatusten harhailematta joka paikkaan. Tai
jos kysyt minulta mikä biisi, riffi tai kertosäe minulla
jäi tästä päähäni, on pakko sanoa ettei
yksikään. Mutta yksi asia tästä jää
väkisinkin päähän - Nicole kuulostaa erittäin
raskaalta metallikoneistolta joka tietää kuinka jyrätätään.
"Suljettujen ajatuksien" puhtaista lauluista huolimatta
minun täytyy tunnustaa, tuota levyä eräänlaisena
mittatikkuna pitäessäni, että se oli kokonaisuutena
ehkä hieman miellyttävämpi paketti. En silti halua
uudelta levyltä ottaa pinnoja pois, sillä tämä
tosiaan on bändin raskain kiekko koskaan ja aivan Nicolen itsensä
kuuloista. Olin minä tästä sitten mitä mieltä
hyvänsä, olen valmis tunnustamaan Nicolen yhdeksi kotimaisen
metallin kovista nimistä, joskin niitä on toki monia.
Marko Simonen
12.02.2007 |
Imperiumi.net - 8 / 10 |
Raskaan työn raataja, ihmeen vähälle
huomiolle jäänyt Nicole, lyö pöytään
kolmannen täyspitkänsä. Edellislevy Suljetut ajatukset
oli vahvaa rutistusta, täynnä tarttuvia riffejä, mutta
kokonaisuus hajosi hiukan loppua kohden. Odotukset uutta levyä
kohden ovat siis Olympiastadionin tornin korkuiset.
Ja kyllä, Nicole on ruuvannut intensiteetin vielä kireämmäksi.
Ensi kuuntelun jälkeen olo on melkeinpä pettynyt, että
siinäkö se nyt oli. Päähän ei jää
juuri mitään. Puhtaat laulut on jätetty pois, mikä
on oikea ratkaisu. Kappaleet pysyvät suurimman osan ajasta keskitempoisena
ja aivan julmetun raskaana nytkyttelynä. Se on kuitenkin selvää,
että levy on hyvä.
Hiljalleen Sivu syyttömistä riisuu itsensä kuulijalle,
vaate kerrallaan. Kappaleista paljastuu jatkuvasti enemmän muotoja
ja yksityiskohtia. Vaikka vaikutteet Atlantin takaisilta Chimairalta
ja Lamb Of Godilta kuuluvat selvästi, on Nicolella oma otteensa
ja yhtye tuntuukin löytäneensä identiteettinsä
lopullisesti. Suomen mittakaavassa bändi tekee omalinjaista musiikkia,
joka äidinkielellä vedetyistä sanoituksista huolimatta
ei kuulosta juurikaan suomalaiselta.
Levyllä ei löydy edelliskiekon olleiden tajunnanräjäyttäjien,
kuten Suunta, Valta tai Sanasta sanaan kaltaisia täsmäiskuja.
Uuden levyn materiaalista ei mikään kappale nouse selvästi
muita korkeammalle, mikä toisaalta puhuu tasavahvuudesta, mutta
joillekin varsin homogeeninen kokonaisuus saattaa olla liian raskas
kuunnella. Levy vaatii kärsivällisyyttä, huomiota ja
keskittymistä. Asiaa ei auta runollisen vaikeaselkoiset lyriikat,
jotka moni voi tuomita pelkäksi sananhelinäksi. Laulaja
Ilkka Laitala tosin näyttää, miten suomenkielestä
saa oikeilla painotuksilla ja raa’alla tulkinnalla todella vahvan
ja rankan kuuloista.
Pitää nostaa hattua yhtyeen periksiantamattomalle työskentelylle:
kaikki tehdään itse ja julkaistaan itse. Nicolella on hyvät
mahdollisuudet "tehdä Mokomat", jos Suomen metallikansa osaa
tehdä oikean päätöksen ja kipaisee kauppaan hakemaan
levyn. Tämä bändi sen kyllä ansaitsisi.
- Tuomas Valtanen
5.2.2007 |
Inferno - 4 / 5 |
Useamman vuoden hierominen ja kypsyttely
Suljetut Ajatukset -levyn (2004) seuraajalle on kannattanut, sillä
Sivu syyttömistä - levyllä kuuluu ärhäkän
tanakaksi ja tiukaksi tiivistetyn musiikin takana seisovan Nicolen
kymmenen vuoden kokemus. Seinäjokelaisten kolmas albumi nostaakin
bändin oikeasti askeleen verran ylöspäin tasolle, jossa
moni suurempaakin mainetta niittänyt Amerikan ihme on täysin
suotta, ainakin myyntilukuja ja suosiota tarkasteltaessa.
Sivu syyttömistä ei päästä kuuntelijaansa
helpolla, sillä orkesteri on laajentanut ilmaisuaan huomattavasti
muun muassa vinksauttamalla kappalerakenteita ja rytmityksiä
harkitusti. Jälki on entistä haastavampaa, hitaampaa ja
tylympää, mitä Ilkka Laitalan läpi levyn repivä
vokalisointi alleviivaa entisestäänkin. Lamb Of Godin ja
Meshuggahin vaikutteet kuuluvat selkeästi, minkä Nicole
myös avoimen pohjalaisittain häpeilemättä ja nöyristelemättä
myöntää. Uudesta on kuitenkin luotava riittävän
uutta.
Ainoa mitä kiekolta jää oikeastaan kaipaamaan ovat
korvien väliin pyörimään jäävät
kertosäkeet ja/tai melodiat, joita levyltä ei liiemmin löydy.
Vaikka Nicolen myllytys onkin taidokasta ja ennen kaikkea tehokasta,
ei kuuntelijan koukuttaminen pienillä levähdyshetkillä
olisi heikkouden vaan vahvuuden osoittamista.
- Mega Kuusinen
2.2.2007 |
Mesta.net - 4,5 / 5 |
Mikäli maailmassa on yhtään oikeudenmukaisuutta,
tee se itse-henkinen Nicole on hyvää vauhtia tekemässä
Mokomia. Oman levymerkin alla julkaistava kolmas albumi Sivu Syyttömistä
kipuaa bändin toistaiseksi kovimmaksi voimannäytöksi.
Musiikistaan turhat löysät ottanut bändi keskittyy
turpaan vetoon Pohojalaasella antaumuksella. Sopii ainoastaan toivoa,
etteivät pojat eksy samojen mittelöiden jälkilöylyihin.
Sen verran selvää jälkeä Nicole uutukaisellaan
tekee.
Päällimmäinen huomio albumilla on puhtaan laulun puuttuminen.
Laulaja Ilkka Laitala hoitaa homman tällä kertaa miehekkäästi
karjahdellen. Laulumelodioiden puuttuessa pääosa musiikissa
lankeaa rytmiryhmälle. Biisit ovat entistä teknisempiä,
mutta harkituilla sovituksilla on karsittu itsetarkoituksellinen kikkailu
pois. Riffivyöryt etenevät kappaleiden ehdoilla pieniä
mielenkiintoa lisääviä yksityiskohtia sisältäen,
omaan näppäryyteen sortumatta. Sivu Syyttömistä
kurkottaa kunnianhimoisesti samaan kansainvälisesti vertailukelpoiseen
karsinaan Meshuggahin, Chimairan ja Killswitch Engagen kanssa.
Suomalaisen metallin kentässä Nicolella alkaa olla hyvin
pullat uunissa. Tällä albumilla se seisoo yhä tukevammin
metallin eturintamassa, jossa huojuu jo bändiä selvästi
suuremmat nimetkin.
- Tomi Asuintupa
31.1.2007 |
Get in the pit.fi- 9 / 10 |
Nicolen edellinen julkaisu, Suljetut Ajatukset vuonna
2004, toi yhtyeen suuren yleisön tietoisuuteen. Seinäjokelaisen
kokoonpanon vuosien työ mm. oman levy-yhtiön ja kiivaan
keikkailun merkeissä sekä näkemystä tukenut tinkimätön
asenne oli jalostunut teräväkulmaiseen, mielenkiintoiseen
ja toimivaan pakettiin, joka asetti myös varsin suuria odotuksia
tulevaisuuden suhteen.
Tulevaisuus on nyt tässä ja se kantaa nimeä Sivu Syyttömistä.
Nicolen uusin hengentuote tarjoilee entistä rosoisempaa, vihaisempaa
ja ennen kaikkea raskaampaa paahtoa tiukkaan nivotussa muodossa. Yhtyeen
takoma metalcore on jalostunut omiin uomiinsa ja siinä missä
rapakon takana pahimmissa tapauksissa on toistettu samaa kertosäettä
jo kolmatta levyä, niin Nicole lyö oman pakkansa täysin
uuteen kuosiin ja nostaa itse oman rimansa entistä korkeammalle.
Vaihtoehtometallin parissa liikutaan edelleenkin mm. Killswitch Engagen
malliin, mutta evoluutio on tuonut mukanaan myös enemmän
brutaaleja sävyjä esim. death metallin maailmasta.
Heti levyn alkupuolella tulee selväksi, että tällä
julkaisulla ei tuskin kuulla kovinkaan heleitä kertosäkeitä
vaan nyt ladotaan kuontaloon ja kovaa. Meshuggahmaisen kierosti rullaavat
teokset kuten Verijäljet, 8442 ja Vallan Näyttämö
todistavat loistavasti Nicolen päämäärän
viedä konseptiaan reilusti eteenpäin. Nämä tekniset
ja mutkikkaat biisit edustavat myös levyn terävintä
kärkeä uudella ilmeellään. Ruuvia on kiristetty
äärimmilleen ja esim. puhtaat laulut puuttuvat lähes
täysin. Musta ulosanti pukee yhtyettä paremmin kuin hyvin
ja vokalisointi onkin suorastaan murhaavaa. Tuoreutta on saatu hyvin
mukaan vaikutteiden ilmeisyydestä huolimatta. Yhtyeen soitanto
on tiivistynyt pykälän verran aikaisemmasta ja toiminta
on vakuuttavaa kaikilla osa-alueilla. Sovituksiin ja tekniseen osaamiseen
on panostettu kovasti ja suurella tunteella. Albumi kestää
huoletta myös kansainvälisen vertailun niin soundillisesti
kuin toteutuksellisestikin.
Sivu Syyttömistä on raskas levy. Kompromissit on tungettu
kamiinaan ja tilalle on aseteltu painavaa asiaa taidolla tuotettuun
muottiin. Hengähdystauot tämän turpareissun ohessa
tulevat käytännössä biisien välissä
olevien pienten siirtymien aikana. Täten albumi pelottelee kenties
herkimmät Nicole-fanit hieman kauemmaksi liekeistä, mutta
tarjoilee taas toiselle puolelle herkkupaloja kultaisella tarjottimella.
Tämä on kaikkea muuta kuin hissimusiikkia. Nicolen nahanluonti
on onnistunut hyvin ja vaikka yhtye ei mitään täysin
ennenkuulumatonta esittelekään, niin on sen piiskaama metalli
tinkimätöntä ja näkemyksellistä sekä
olennainen osa Suomen raskaan rokin eliittiä. Se on kovaa valuuttaa
näinä päivinä.
- Aki Aunala
30.1.2007 |
Noise.fi - 3 / 5 |
Kymmenen vuoden ikään ennättänyt
Nicole juhlistaa pyöreitä vuosiaan kolmannella pitkäsoitollaan
Sivu syyttömistä. Levy jättää kylmäksi
tuskin ketään äärimetallin ystävää,
sillä tämä Seinäjoen junttakone jauhaa koko kolme
varttia sellaista haipakkaa, että oksat pois. Kyse on siis melko
tyylipuhtaasta brutaalin koulukunnan death metalista, josta syntyy
vahvoja mielleyhtymiä Lamb of Godin ja Arch Enemyn suuntiin.
Vaikka itse sävellykset eivät ole järin omaperäisiä,
lisäsäväyksen paketille antaa suomen kieli, johon luottavia
saman sortin bändejä ei ole tullut liikoja vastaan.
Alkutahdit ilmoille kajauttava Syvyys jyrää takuuvarmasti
eteenpäin eikä sorru elontielle. Biisi on levyn helpoimmin
sisäistettävä suhteellisen tarttuvan kertosäkeensä
ansiosta. Avausta nopeampi Viimeisin sanoin runttaa sekin vakuuttavasti
lyijynraskain riffein ja edustaa kiekon ehdotonta parhaimmistoa yllättävän
toiveikkaine kertosäkeineen. Tämän jälkeen toivoa
onkin turha hakea rankasti mättävistä Verijäljistä
tai 8442:sta. Kukistuneet säkeet edustaa taas hetken aikaa vähän
seesteisempää runttausta, mutta sen jäljet unohtuvat
äkkiä Vallan näyttämön, Kyynelmaan ja Tyhjän
taulun puskiessa säälimättömästi niskaan.
Painostavasta tunnelmasta vapauttaa vielä hetkeksi jopa puhdasta
laulua sisältävä Saman unen kaipaus, joka tuo kiekolle
piristävää vaihtelua. Päätörunttaus
Luopumus palauttaa menon kuitenkin vielä tutuille raiteilleen.
Nicole toteaa saatteessaan, ettei ole lähtenyt keksimään
pyörää uudestaan vaan pyrkii vain täyttämään
aukon suomenkielisen metallin kentässä. Näihin sanoihin
on helppo yhtyä, ja ne kuvaavat hyvin myös Sivun syyttömistä
sisältöä. Kappaleet eivät nimittäin tylyydestään
ja hienoista soundeistaan huolimatta ole mitään maata mullistavan
erikoisia, ja ellei niitä olisi esitetty suomeksi, Nicolen kohtalona
saattaisi olla polkeutuminen genren ulkolaisten nimien jalkoihin.
Mutta kotimaan kentille bändi tuo tälläkin levyllään
ehdottamasti mukavan lisän, jonka tahtiin sopii puida nyrkkiä
ja hokea perkelettä.
- Olli Koikkalainen
30.1.2007 |
Hardcoresounds.net - 4,5 / 5 |
Nicole, a four-pieced modern metal band from western
Finland has been around since the mid 90’s. During their near
decade journey, the band has released plenty of material and has explored
a handful of different styles. Heavy music has always been always
close to their hearts and their music has grown heavier album after
album. Since their 2001 debut EP, the band has released every single
record through their own label Biotech Records. The band is currently
finishing their third full-length studio album “Sivu Syyttömistä”.
Since their early days, Nicole´s style has changed quite a bit
with every album. Whilst their earliest styles draw influences from
North American alternative metal scene, their current style has evolved
to the likes of Killswitch Engage and Lamb Of God. The local scene
for that kind of music is pretty small, but growing steadily. The
most drastic change on their new album is the fact that it’s
much heavier than its predecessors. This can be obviously heard on
the music but also on the vocals. The band has decided to leave the
already diminishing clean parts for good. What are left are the deep
and extensive growls and screams of vocalist Ilkka Laitala. Thought
turning to more aggressive direction, the band has not forgotten the
melodic parts. Their music is still very guitar driven and the melodies
bring a nice catchy touch to every song. The album highlights are
“Verijäljet” and “Tuhottu Viha”, which
is also my personal favorite.
Nicole has always been known for their impressive live shows and “Sivu
Syyttömistä” provides nice additions for all the mosh
loving fans of Finnish metal. For those who have not heard of Nicole
before and are not afraid of foreign lyrics, I’d recommend you
to check them out immediately. “Sivu Syyttömistä”
will be released on January 31st through Biotech Records.
- Itch
22.1.2007 |
Ilkka - 4 / 5 |
Nicole hallitsee synkistelyn
Seinäjokelainen metalliyhtye Nicole täyttää tänä
vuonna kymmenen vuotta. Ahkeralla bändillä on plakkarissa
roimasti onnistuneita keikkoja sekä kymmenen julkaisua, joita
on myyty yli 6 000 kappaletta.
Kokoonpanon kolmas pitkäsoitto Sivu syyttömistä lataa
tiskiin peruspohjalaista angstia. Miksaaja ja tuottaja Sami Koiviston
johdolla Nicole työsti lätyn, josta pilkistää
kaikuja modernista metallikäsityksestä hitusen Lamb of Godin
malliin.
Musiikin toinen ääripää kurottelee messevästi
rouhean kuolonmetallin suuntaan. Keitos maistuu, sillä bändin
muusikot hallitsevat kummankin tontin erinomaisesti.
Kitaristit Olli Ketola ja Ilkka Laitala pitävät tiukasti
huolen siitä, että levyn sahaavat äänivallit tuovat
väristyksiä kuuntelijan selkäpiihin.
Kun vokalistin manttelia kantava Laitala örinältään
hetkittäin rauhoittuu, tunnelmaan kehittyy jopa blacksabbathmaisia
kohtalonomaisuuksia.
- Juha Seitz
17.01.2007 |
Desibeli.net - 3,5 / 5 |
Rahdun päälle kaksi vuotta on kulunut
siitä, kun Nicole julkaisi edellisen Suljetut ajatukset albuminsa.
Tuolla uransa toisella pitkäsoitolla tämä pohjanmaalainen
ryhmä otti reilusti etäisyyttä pari vuotta vanhempaan
Odotus debyyttilevyynsä ja sama ”irti historiasta”
meininki vallitsee myös tällä uutukaisella.
Sivu syyttömistä onkin selvästi raskainta, riffisintä
ja rosoisinta Nicolea mitä on koskaan kuultu. Nu-metalista muistuttaneet
levarit ovat saaneet väistyä pysyvästi kahden kitaran
vallitustöiden edestä ja kuusikielisten toimesta nostatetaan
tuon tuostakin kivitalon kokoisia metallimuureja. Riffipuoli ei tarjoa
mitään uutta ja ihmeellistä, mutta kun perusasiat ovat
kunnossa on jälkikin keskivertoa parempaa. Rytmiryhmän hikeä
säästämätön työ tuo myös omalla
tahollaan mieleen mm. Killswitch Engagen, Soulflyn ja Meshuggahin
kaltaiset kokoonpanot, eli lisää rautaa on lisätty
tankoihin myös tuolla osastolla. Rytmillisiä kikkailuja
harrastetaan em. yhtyeiden hengessä jonkin verran, mutta enempäänkin
tuntuisi olevan vielä eväitä.
Nicole vuosimallia 2007 on kaikista muutoksista huolimatta yhä
se oma itsensä, jonka tunnistaa melkeinpä jokaisesta sävellyksestä
melko nopeasti omaksi itsekseen. Ilkka Laitilan vokalisointi on kääntynyt
lähinnä möreäksi huudoksi, puhtaiden osuuksien
jäätyä pois repertuaarista. Tätä tyylin rankistumista
ja yksipuolistumista voi pitää pienenä tappiona, vaikka
toimivat ne tummat lyriikat toki näinkin.
Yhteenvetona voi todeta, että Sivu syyttömistä metelöi
jo vakuuttavasti, mutta persoonallisuutta saisi olla vielä enemmän.
Tämän lisäksi ryhmä tuntuu palavan välillä
säästöliekillä, eikä live-tilanteista tuttua
raakaa energiaa ole onnistuttu johtamaan läheskään
riittävästi studioon saakka.
- Mika Roth
07.02.2007 |
|
|